
Urheilukalastuksen historiassa jigikalastus on melko nuorta. Se on hauskaa ja tuloksellista. Parhaimmillaan jigaus on kuhan ja ahvenen kalastuksessa.
Jigikalastusretkellä asiaansa perehtyneet oppaamme parkkeeraavat veneen tunnetuille kalastuspaikoille ja opastavat kalastuksen alkuun. Opasta kannattaa kuunnella, sillä jigauksessa on muutamia tärkeitä toimintatapoja, joita kannattaa noudattaa, jos mielii saada saalista. Kaloja aletaan etsimään matalikoiden reunalta tai syvään veteen työntyviltä pohjapenkoilta. Kala ei aina löydy ensimmäisestä tai toisesta paikasta, vaan parvet on etsittävä, sillä ne liikkuvat koko ajan. Ajan hermolla olevat oppaamme kuitenkin ovat etulyöntiasemassa kalojen löytämisessä, sillä he liikkuvat vesillä paljon ja ovat tietoisia kalojen liikehdinnästä.
Kuhan jigaus ajoittuu pääasiassa touko-kesäkuulle, mutta niitä saadaan myös syksyllä. Syys-lokakuu on puolestaan ahvenen jigausaikaa, kun ahvenet ovat parveutuneet syksyä varten.
Myös 1-5 hengen ryhmät hintaan 690 € / alv 0%
Paketti sisältää:
Kalastusluvat ja kalastusvälinevuokran, lämpimät kelluntapuvut, kalastusoppaan palvelut, kahvia, teetä ja suolaista ja makeaa purtavaa.
Varusteet:
Säänmukaiset vaatteet. Varustamme ryhmän saappailla, kelluntahaalareilla ja tarvittaessa pipoilla ja hanskoilla.
Kalastuksen sesongit:
Ahven: 1.6.-15.12., Kuha: 1.6.-15.8.
| Ryhmäkoko | n. 1-25 |
Voit myös tehdä laajemman tarjouspyynnön.
![]() | ![]() | ![]() | ![]() |
![]() | ![]() |